Unio Mystica, Yrjönkatu 8, 00120 Helsinki
Myymälän aukioloajat:
maanantai – perjantai
klo 11 – 18
lauantai
klo 11 – 15
sunnuntai
suljettu
Ranskalainen tutkimusmatkailija ja antropologi Thierry Jamin kertoo mystisestä matkastaan Perussa sijaitsevaan inkojen legendaariseen kadonneeseen kaupunkiin, Paititiin. Myyttistä kaupunkia etsiessään hänen käsiinsä päätyivät muumioituneet jäänteet, jotka eivät kuuluneet millekään maapallolta peräisin olevalle lajille. Omituisella biologisella olennolla oli ihmisen päätä suurempi ja pitkulaisempi pää, kolme sormea ja kolme varvasta. Sillä ei ollut hiuksia eikä korvia. Tämä käynnisti keskustelun siitä, voisiko kyseessä olla jotain muuta kuin tavallinen arkeologinen löytö.
Muumioitunut ruumis vietiin tutkittavaksi Perun Cuscossa sijaitsevaan kuuluisaan Inkari-instituuttiin. Siitä alkanut tapahtumasarja kasvoi ennennäkemättömiin mittasuhteisiin. Omituisia Nazcan muumioita oli lopulta tutkittavana enemmänkin. Laboratoriossa suoritetut tutkimukset osoittivat, ettei kyseessä ollut ihmislajin DNA, eikä myöskään mutaatio.
Uutiset levisivät Internetissä kulovalkean tavoin ja saavuttivat pian koko Perun median. Ympäri maailmaa monet tunnetut tutkijat, kuten William Brown, joka on fyysikko Nassim Harameinin läheinen työtoveri, myönsivät julkisesti hämmästyksensä: “Nähtyäni DNA-tutkimusten tulokset sanoisin, että olennot, joilta näytteet otettiin ja joiden DNA:ta analysoitiin, eivät kuulu mihinkään maapallolta peräisin olevaan tunnettuun lajiin. Ne eivät vastaa mitään Maassa elävää lajia. Ei ole mitään merkkejä siitä, että kyseessä olisi väärennös. Alkuperäisten DNA-tutkimusten tulosten perusteella muumio (jonka nimeksi annettiin Maria) on tuntematonta alkuperää oleva aito jäänne.”
Teoksesta löytyy jännittävää lukemista muistakin avaruusolentoihin liittyvistä kokemuksista ja löydöistä:
• humanoidimainen pääkallo, jolle ufologit antoivat nimeksi ”Tähtilapsi”, ja jolla oli hybridisiä, eli ihmisen ja avaruusolennon risteytyksen, piirteitä.
• ovatko legendaariset mustiin pukeutuneet miehet, jotka seuraavat ihmisiä, joilla on kiellettyä tietoa, ja ilmoittavat heille olemassaolostaan välillä ystävällisesti ja välillä uhkaavasti, oikeasti olemassa? Kirjailija kertoo kokemuksestaan tällaisen miehen kohtaamisesta.
• muumio, joka oli tiine, mutta sikiön sijaan sen sisältä löytyi kolme mystistä munaa, jotka muistuttivat linnun tai matelijan munia. Oliko kyseessä todella oikea matelija?
• mielenkiintoinen neliövuori, jonka ympärille kietoutuu suuria salaisuuksia.
Kirjasta löytyy kuvia omituisista jäänteistä, kuten kolmisormiset pitkät kädet, joissa on humanoidille tyypilliset kynnet. Kirjassa kerrotaan muumion käsien yläosassa olevista salaperäisistä pyöreistä metallilevyistä, joissa on kiinnostavia timantin- tai pisaranmuotoisia geometrisiä kuvioita, ja tutkitaan myös selittämättömiä ohuesta ja rypistymättömästä metallista valmistettuja implantteja, joita on löydetty muumioiden ruumiista.
”Kadonnut Paititi ja Nazcan humanoidimuumiot” on ennennäkemättömiä todisteita täynnä oleva kirja ihmiskunnan historiasta. Se kääntää evoluutioteoriamme ylösalaisin, ja kirjassa julkaistujen tutkimustulosten vuoksi koko tiedossa oleva ihmisen sukupuu tulisi käytännössä kirjoittaa uudelleen.
”Paras faktapohjainen kirja, joka sisältää järkyttäviä löytöjä maapallon salaperäisistä olennoista, jotka eivät kuulu ihmislajiin, vaan muistuttavat avaruusolentoja.”
- David Hatcher Childress, kirjan Jumalten teknologia kirjoittaja
Unio Mystica on uuden ajan kirjakauppa, josta löytyy kirjallisuutta kokonaisvaltaisesta terveydestä, mystiikasta, idän henkisyydestä, myönteisestä ajattelusta, henkisestä kasvusta ja rajatiedosta. Meillä on suuri valikoima tarot- ja oraakkelikortteja, kiviä, kristalleja, koruja, lahjatavaroita ja suitsukkeita. Saamme jatkuvasti valikoimaamme uusia tuotteita – tervetuloa löytöretkelle! :)
Maksutavat: Maksunvälityspalvelun toteuttajana ja maksupalveluntarjoajana toimii Paytrail Oyj (2122839-7) yhteistyössä suomalaisten pankkien ja luottolaitosten kanssa. Paytrail Oyj näkyy maksun saajana tiliotteella tai korttilaskulla ja välittää maksun kauppiaalle. Paytrail Oyj:llä on maksulaitoksen toimilupa. Reklamaatiotapauksissa pyydämme ottamaan ensisijaisesti yhteyttä tuotteen toimittajaan.
Toimitus: Lähetämme tuotteet yleensä seitsemän päivän sisällä Postin välityksellä.
Palautusoikeus: Tuotteillamme on 14 päivän palautusoikeus. Tuotteen on oltava alkuperäispakkauksessa, käyttämätön ja myyntikelpoinen. Maksamme tuotteen hinnan takaisin tilillesi. Asiakas vastaa palautuksen postikuluista.
Henkilötiedot: Emme luovuta mitään henkilötietojasi kolmannen osapuolen käyttöön.
Unio Mystica, Yrjönkatu 8, 00120 Helsinki
Myymälän aukioloajat:
maanantai – perjantai
klo 11 – 18
lauantai
klo 11 – 15
sunnuntai
suljettu