Unio Mystica, Yrjönkatu 8, 00120 Helsinki
Myymälän aukioloajat:
maanantai – perjantai
klo 11 – 18
lauantai
klo 11 – 15
sunnuntai
suljettu
Avainsanat: ikääntyminen, naiseus, itsensä toteuttaminen, luovuus, lahjakkuus, itsetuntemus, identiteetti, itsereflektio
Eveliina Talvitie pohtii uutuuskirjassaan, miksi sanapari 'vanha nainen' saa monet tuohtuneena todistamaan päinvastaista?
Vanheneminen on väistämätöntä. Jos se kielletään, piiloon jää paljon arvokasta, hullua ja sielukasta. Miksi siis niin harvassa ovat ne naiset, jotka ylpeästi tunnustautuvat vanhoiksi?
Talvitie kohtaa uutuuskirjassaan viisikymmentävuotiaan itsensä lisäksi 11 naista, jotka ovat elämässään osanneet tanssia muidenkin rytmiin, mutta löytäneet lopulta omansa. Kokemuksistaan kertovat Ann Selin, Anu Sinisalo, Ervi Sirén, Katariina Souri, Laila Snellman, Leena Pasanen, Marketta Mattila, Pirkko Arstila, Pirkko Lahti, Raisa Rauhamaa ja Seela Sella. Kirjan upeat valokuvat on ottanut Jyri Pitkänen.
”Minun ikäni on julkeasti kasvava numero, joka on paljon muutakin kuin numero. Se on itkua, iloa, surua, katkeruutta, petosta, kipua, hurmiota, häpeää. Viimeksimainittua koko ajan vähemmän.”
Unio Mystica on uuden ajan kirjakauppa, josta löytyy kirjallisuutta kokonaisvaltaisesta terveydestä, mystiikasta, idän henkisyydestä, myönteisestä ajattelusta, henkisestä kasvusta ja rajatiedosta. Meillä on suuri valikoima tarot- ja oraakkelikortteja, kiviä, kristalleja, koruja, lahjatavaroita ja suitsukkeita. Saamme jatkuvasti valikoimaamme uusia tuotteita – tervetuloa löytöretkelle! :)
Maksutavat: Maksunvälityspalvelun toteuttajana ja maksupalveluntarjoajana toimii Paytrail Oyj (2122839-7) yhteistyössä suomalaisten pankkien ja luottolaitosten kanssa. Paytrail Oyj näkyy maksun saajana tiliotteella tai korttilaskulla ja välittää maksun kauppiaalle. Paytrail Oyj:llä on maksulaitoksen toimilupa. Reklamaatiotapauksissa pyydämme ottamaan ensisijaisesti yhteyttä tuotteen toimittajaan.
Toimitus: Lähetämme tuotteet yleensä seitsemän päivän sisällä Postin välityksellä.
Palautusoikeus: Tuotteillamme on 14 päivän palautusoikeus. Tuotteen on oltava alkuperäispakkauksessa, käyttämätön ja myyntikelpoinen. Maksamme tuotteen hinnan takaisin tilillesi. Asiakas vastaa palautuksen postikuluista.
Henkilötiedot: Emme luovuta mitään henkilötietojasi kolmannen osapuolen käyttöön.
Unio Mystica, Yrjönkatu 8, 00120 Helsinki
Myymälän aukioloajat:
maanantai – perjantai
klo 11 – 18
lauantai
klo 11 – 15
sunnuntai
suljettu